tiistai 13. lokakuuta 2015

Projekti: mamma kuntoon.

Mamma ei ole kunnossa, ainakaan kesäkunnossa, vieläkään, vaikkei mitään ole kuulunutkaan. Oon tässä sairastellut ja ollut vain niin väsynyt, etten jaksa kaiken maailman menojen lisäksi liikahtaakkaan, saati miettiä mitä suuhuni laitan. Sen sijaan oon maannut ja syönyt (varsinkin suklaata). Oon kyllä niin viimeisen päälle lohtusyöjä, ettei mitään järkeä! Joten mitenpä muutenkaan mä oisin syysväsymystä hoitanut, kuin sillä suklaalla?

No, kumma kyllä mun paino ei silti ole kohonnut pilviin. Jotenkin kummassa paino on sinnitellyt samoissa lukemissa, kuin silloin, kun vielä jaksoin panostaa painon pudotukseen (tätä lipsumista on kestänyt jo kolme viikkoa!). Toistaiseksi en kuitenkaan jaksa stressata, vaan annan asioiden mennä omalla (yli)painollaan.

Pieni ongelma tässä mun stressaamattomuudessa tosin on: mulla ei ole muita päälle mahtuvia housuja kuin collareita ja legginssejä ja syksyn ja talven tullessa niillä ei oikein meinaa tareta! Ei kuitenkaan huvittaisi ostaa vaikka farkkujakaan, jotka kohta (toivottavasti) on jo liian isoja. Varastossa odottaisi iso pussi housuja, jotka mahtuu, kun painoa on pudonnut 5 tai 10 kiloa. *syvä huokaus*

Nyt olisi todellakin aika saada itseä taas niskasta kiinni ja liikkeelle. Sokerin mussutus pitäisi myös saada loppumaan, mutta jotenkin tuntuu vaan just nyt ihan älyttömän hankalalta. Missä mun motivaatio?

Yhteensä painoa on tässä 2,5 kuukauden aikana nyt tähän aamuun mennessä pudonnut se 5,1kg ja paino on nyt vaihdellut kilon sisään aivan päivästä riippuen. Päätin nyt kuitenkin, että palkitsen tässä vaiheessa itseni näillä!


Ja ai että oon rakastunut! Seuraava palkintokin on jo päätetty! Tästä -2,5 kiloa, niin ostan muumikokoelmaani ensimmäisen muumikulhon. Sitä odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti