maanantai 19. lokakuuta 2015

Pikku-P 5kk

Äidin kulta-muru on nyt jo 5,5 kuukautta, että myöhässä ollaan taas.. Mutta kuitenkin, onnea muru <3

P oppi ryömimään päivän 5kk synttäreittensä jälkeen! Ensin edettiin puoli metriä vartissa, nyt mennään jo helposti huoneesta toiseen ja liikkeellä ollaan jatkuvasti. P menee myös konttausasentoon, mutta sillä tavalla ei vielä etene. Enää P ei kuitenkaan pysy hetkeäkään aloillaan ja esimerkiksi vaipan vaihdosta on tullut täyttä tahtojen taistelua. Jostain ihmeen syystä jo tässä vaiheessa kotona kiinnostaa mm. koiran kuppi ja kenkien syönti!

P oli lähes 5,5 kuukautta täysimetyksellä, kunnes eilen aloitettiin antamaan porkkanaa. Maistui! Myös sormiruokailu kiinnostaa mua, mutta ehkä vasta myöhemmässä vaiheessa! P juo äidin maitoa myös tuttipullosta, mikä mahdollistaa äidille välillä hetken oman ajan!

P:n 5kk mitat oli 7290g ja 65,3cm. Pituutta oli tullut reilu sentti ja painoa vajaa 400 grammaa. Paljonhn se ei ole, mutta kasvanut sentään on. Pituuskäyrä oli tällä hetkellä jyrkässä laskussa..

P rakastaa isoveljiään! <3 Usein nauru tulee jo jommankumman tullessa lähelle, viimeistään veljen höpötettyä jotain. P ei enää myöskään nirsoile vanhempien välillä, kun aikaisemmin jossain vaiheessa kelpasi vain äiti.
P tekee ensimmäisiä hampaita. Alaien on jo turvoksissa ja vaaleaa näkyy läpikin, lisäksi ien kutiaa selvästi hirveästi, mutta vielä ei hampaita näy..

P viettää päivät hymyillen aina ja kaikille, kunhan vaan saa olla sylissä! Moni onkin ihmetellyt, miten hän voi olla aina niin iloinen! Lattialla P viihtyy jatkuvasti paremmin, mutta on edelleen aivan sylivauva <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti