Lasten päivähoidosta.

Musta ei ole kotiäidiksi. Viihdyn kyllä lasten kanssa kotonaKIN ja on tässä hyvät puolensa ehdottomasti, mutta en osaisi olla pelkästään kotiäitinä vaikka siihen asti, että kuopus täyttää 3 tai menee jopa eskariin. Tottakai tykkään omista lapsista ja haluan hoitaa heitä, mutta kotiäitiys ei vaan öö...riitä?

En myöskään kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta sellaisenaan. Mun mielestä lapsen ei tarvitse saada olla päivähoidossa 5 päivänä viikossa 8 tuntia kerrallaan, jos vanhempi on kotona. Tottakai tähän on poikkeuksia, kuten lapsen erityisen tuen tarve tai vanhemman sairaus, mutta noin niinkun yleisesti! Kyllä, lapsi voi olla päivähoidossa muutenkin, mutta ainakin vähemmän! Jossain välissä kaavailtu 20 tuntia viikossa kuulostaa mun mielestä aivan kohtuulliselta, kunhan tosiaan nämä poikkeukset muistetaan ottaa huomioon!

Esikoisen äitiysloma oli juuri loppunut, kun aloitin jo osa-aikaisen työnteon. Tein 3 päivää viikossa töitä, ja lasta hoiti jompikumpi mummo tai isä. Tämä järjestely toimi tosi hyvin ja kaikki nautti täysillä! Esikoinen oli vuoden ja 8 kuukautta, kun hän sitten meni päiväkotiin. Aloitin tuolloin töiden LISÄKSI myös opiskelut, joten enää hoito muiden avulla ei onnistunutkaan.

Mulla ei ollut ennakkoluuloja tai odotuksia päivähoidosta. Itsekin olen niissä harjoitteluissa ollut ja ainoa mitä etukäteen mietin, oli etten alle vuoden ikäistä hoitoon halua laittaa. Enkä laita. Esikoisen päivähoito kesti tuolloin vuoden verran ja kaikki meni ihan hyvin. Lapsi hyötyi itsekin päivähoidosta ja oppi mm. syömään kunnolla itse vasta tuolla. Välillä vaan tuntui, että hoitohenkilökunnalta unohtui, kuinka pieni meidän ipana oikeasti olikaan ja odotuksia hänelle oli vähän liikaa. Jossain vaiheessa päivistä tuli palautetta vaan tyyliin "Tänään ei ole ollut yhtään kiusaamista" tai "tänään K on härnännyt toisten leikkejä kokoajan". 2-vuotias!

No joo.. Otin esikoisen pois päivähoidosta palvelutakuulla, kun jäin äitiyslomalle keskimmäisestä kesällä 2013. Syksyllä K aloitti kunnan järjestämässä ulkoleikkikoulussa 3 päivänä viikossa 3 tuntia kerrallaan. Hän viihtyi tuolla "kerhossa" hyvin ja minäkin sain vähän hengähtää, kun kotona oli vain yksin lapsi. Vaikkakin kolme tuntia on oikeasti todella lyhyt aika ja kuskaukset mukaan laskettuna ehdin olla kotona rauhassa vain noin kaksi tuntia. K jatkoi kerhossa kaksi vuotta, kunnes tuntui, ettei se enää riitä. K:lla on ollut aina vähän hankaluuksia toisten lasten kanssa leikkiessä (rajuja leikkejä, tönimistä ja välillä lyömistä vahingossa ja tahallaankin), ja hän on todella vilkas, joskus jopa ylivilkas. Lisäksi K:lla on hienomotoriikassa vähän hankaluuksia.

Alunperin ajattelin, että K ja N menevät molemmat päivähoitoon keväällä 2015, kun lähden opiskelemaan taas. No, tulikin "pieni" muutos suunnitelmiin, kun P syntyi. En halunnut laittaa isompia muutamaksi kuukaudeksi hoitoon ennen kuin olisin ottanut heidät äitiyslomalle jäädessä taas takaisin kotiin. Anoppi pääsi onneksi hoitamaan heitä tuolloin ja kevät oli ja meni.

Nyt elokuussa K sitten meni päiväkotiin, VAIKKA mun äitiysloma tietenkin jatkuu vielä. K on päiväkodissa 10 päivää kuukaudessa, eli 2-3 päivänä viikossa. Ja mää kotona! No, välillä myös koulussa tai tekemässä koulutehtäviä muualla, mutta siis pääosin kotona.. Enkö mää sitten tee just päinvastoin kuin yllä kirjoitin? En. K tosiaan on päivähoidossa korkeintaan 18 tuntia viikossa, jos on kolmena päivänä, koska päivän pituus on 9-15 ellen sitten tosiaan ole siellä koulussa. Syy K:n päivähoitoon ei myöskään ole siinä, etten itse häntä "jaksaisi" kotona hoitaa. Päinvastoin! K on kuitenkin jo iso (5-vuotias), joten hänestä on oikeasti jo apua kotona ja etenkin N kaipaa K:n seuraa valtavasti. Lisäksi aikaisin aamulla herääminen ja lapsen kuskaaminen hoitoon ei ole ainakaan mulle helppoa! K meni päiväkotiin kolmesta syystä: 1.ja tärkein: hän tarvitsee kavereita enemmän kuin minä pystyn niitä hänelle tarjoamaan! Suren ja murehdin vähintään viikottain sitä, että ostettiin talo juuri tästä, koska meidän naapurustossa lapsia ei vain ole! Paljon yritän leikittää K:ta mun kavereiden lasten kanssa, mutta heitäkään ei ehditä riittävän usein nähdä. Pikkuveljetkin on vielä niin pieniä, ettei heistäkään iloa ole tarpeeksi. 2. K:n hienomotoriikka tarvitsee harjoitusta tulevaa esikoulua ja kouluakin varten, enkä minä osaa enkä ehdi häntä harjoittaa tarpeeksi ja 3. K:lle tekee todella hyvää harjoitella ryhmässäoloa ja yhteisleikkejä nyt vähän "vapaammin" ennen kouluikää. Päiväkodin aloituksesta keskusteltiin myös yhdessä leikkikoulun lastenhoitajan, toimintaterapeutin ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa, joten tämä on myös eräänlainen tukitoimenpide.

Kuitenkin, vaikkei mulla pitäisi olla siihen mitään syytä, poden lähes joka kerta lasta tarhaan viedessä huonoa omaatuntoa. Nythän mää oon just se laiska äiti, joka vie lapsen hoitoon ja tulee kotiin makaamaan? Vaikka eihän se niin mene, mutta kuitenkin.. Mulla on syitä, ja hyviä sellaisia, viedä mun iso poika päivähoitoon. Ja tosiaan opiskelenkin kokoajan äitiysloman yhteydessä, että enhän mää ole edes kotiäiti. Ehkä nykyään omatunto huutaa jo hieman vaimeammalla äänellä, kun meidän poika viihtyy päiväkodissa tosi hyvin, mutta edelleen se jaksaa huudella. Ensi kevätkin on tarkoitus mennä niin, että pienet hoidetaan kotona ja esikoinen päiväkodissa, joten en saa synninpäästöä vielä silloinkaan. Asiaa ei myöskään auta päiväkodin johtajan tai yhden hoitajan asenne, joka selvästi vastustaa meidän K:n päivähoidossa kulkua, kun tarve ei toki yhtä kova ole kuin täysillä töissäkäyvien vanhempien lasten. Järki sanoo, että tämä oli oikea ratkaisu meidän pojalle, mutta tunteet syyllistää mua laiskaksi mammaksi.