perjantai 27. helmikuuta 2015

Lomalla: Holiday Club Katinkulta

Viime viikonloppu meni reissatessa pitkästä aikaa! Koko alku viikko saatiin jännittää ehtiikö kaikki parantua mahataudista reissuun mennessä, mutta onneksi ehti! Kuopuksen maha oli tosi löysällä vielä lähtöpäivän aamuna (pe) ja kotiinlähtöaamuna (su), mutta pe-ilta ja koko lauantai onneksi meni terveenä.


 Oltiin perillä Vuokatissa perjantaina kolmen maissa. Käytiin vielä Hesellä syömässä ennen huoneeseen kirjautumista. Palvelu Katinkullan vastaanotossa oli erinomaista ja vuoronumerosysteemin ansiosta toimi nopeasti!

Myös meidän perhehuone oli mun mielestä aivan mahtava! Paras hotelli- tai kylpylähuone mitä oon nähnyt tähän mennessä. Huoneen yhteydessä oleva parveke lisäksi mukava yksityiskohta, vaikkei sille nyt talvella tarvetta oikein ollutkaan.


 Käytiin tuolloin huoneessa lähinnä kääntymässä ja vähän levähtämässä ja suunnattiin kylpylään. Kylpyläosasto myös oli niiiiin mun makuun! <3 Tykkäsin kyllä tosi paljon! Tilat oli ehkä samaa luokkaa, ellei pienemmätkin kuin vaikka Oulun Edenissä, mutta niin paljon kivemmat! Sisustukseen ja viihtyisyyteen oli panostettu tosissaan. Altaita oli ainakin tietojen mukaan 20, monet hyvinkin pieniä, mutta ainakin oli paljon erilaisia! Ainut miinus tulee noista pukuhuoneista ja pesutiloista, jotka oli tosi sekavat, pienet ja epämielyttävät. Onneksi saatiin joltain työntekijältä opastusta miten pukuhuoneessa toimitaan, kun ekaa kertaa mentiin.

Lauantaina edessä oli ainakin lapsille reissun kohokohta: Angry birds Activity park! Oli kyllä tosi kiva paikka niin lasten, kuin vanhempienkin mielestä! Hirveesti tekemistä, mutta en voi ehkä suositella näin raskauden loppuajasta. Oli meinaan rankkaa! 4,5-vuotiaalle tekemistä riitti vaikka kuinka, enemmänkin olisi ollut, mutta väsy iski 3,5 tunnissa koko porukkaan! Huhhuh..

Taaperolle tekemistä ei ehkä niinkään ollut, mutta eipä hänestä maksaakaan tarvinut. Kyllä meidän pieni tosin yritti päästä isomman perässä joka paikkaan, vaikkei ehkä olisi tarvinut.








Kaikenkaikkiaan oli kyllä ihan mahtava tuo Angry birds -puisto ja varmasti mennään uudestaankin joskus. Vaikkakin taas hintava: 19€ per henkilö ja aikuiset myös. Hassua, miten tuollainen summa ei lomalla tunnu ylitsepääsemättömältä, mutta kotona ei olla esimerkiksi Super parkkiin suunnattu, osittain siksi, että se on niin kallis.






Lauantai-iltana käytiin Katinkullassa, ravintola Easy Kitchenissä, syömässä. Ruoka oli mun makuun aivan täydellistä ja palvelu vielä parempaa! En oo kyllä koskaan mistään saanut ruokaa niin nopeasti kuin tuolta! Testattiin reissulla myös seisova pöytä samasta ravintolasta, eikä sekään jättänyt moitteen varaa! Jäi kyllä niin hyvä fiilis paikasta, että eiköhän me tuonnekin palata!Illalla käytiin vielä reilu tunti kylpylässä polskimassa ja johan joutikin nukkumaan koko sakki.

Sunnuntaina, ennen kotiinlähtöä, annoin esikoiselle kolme vaihtoehtoa: 1. käydään vielä uimassa 2. mennään kylpylä-hotellin leikkipaikalle tai 3.pulkkamäkeen Vuokatinrinteille. Esikoinen valitsi leikkipaikan. Viivyttiin lopulta leikkimässä reilu puoli tuntia ja suunnattiin vielä pulkkamäkeen. Lumi vaan oli sen verta märkää, ettei tuollakaan kauaa voinut olla, joten lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan kotia kohti.






Kaikenkaikkiaan meidän reissu oli kyllä tosi mukava! Tottakai lasten kanssa on aina enemmän tai vähemmän säätöä ja vääntöä, mutta muisti ottaa ne asiat huomioon niin reissu sujui tosi kivasti! Minä olisin halunnut viipyä vielä yhden yön, ja niin olisi lapsetkin, mutta isimiehen työt kutsui, joten kotiin oli palattava! Angry birds puistossa olisi ollut kiva viipyä pitempäänkin, kylpylässä käydä enemmän ja pulkkamäkeenkin päästä kunnolla, mutta aika ei nyt valitettavasti enempään riittänyt. Seuraavalla kerralla sitten! Tämän reissun perusteella minä ainakin suosittelisin Holiday Club Katinkultaa, sen ravintolaa Easy Kitcheniä ja Angry birds Activity parkkia kaikille! Etenkin lapsiperheille!



maanantai 23. helmikuuta 2015

Sisustuskaaos

Mää rakastan sisustamista! Tykkään erityisesti kaikista pienistä somisteista ja niiden järjestelystä. Rakastan suunnitella kodista kauniimpaa ja koko ajan on jotain uutta mielessä. Toteutus, se onkin toinen juttu, josta seuraavat kuvat voikin kertoa kaiken.

 Verhot ei selvästikään oo mun vahvoin puoli. Tässä keittiön ikkunan jouluverhot. Roikkuneet siinä jostain marraskuulta asti, sitä ennen ei verhoja keittiössä ollut. Alla esikoisen ikkunan jouluverhot, jotka olleet ikkunassa yhtä kauan. Myöskin tuo ikkuna oli ilman verhoja marraskuulle asti. Just hain postista uudet verhot esikoiselle, jospa jo jonkun viikon päästä ne olisi ikkunassa asti?

 Olohuoneen ikkunaan on päässyt yksi verho! Ostin noita kyllä kolme kappaletta syksyn Hulluilta Päiviltä, Stockmannilta, mutta minä en silitä, joten loput kaksi verhoa odottaa edelleen miehen silittävän ne lyhyemmiksi.

 En oo todellakaan mikään kaikkein aikaansaavin näissä asioissa, mikä tosin johtuu suurimmaksi osaksi mun inhosta kulkea kaupoissa lasten kanssa. Ja tottakai myös rahalla on oma roolinsa.


 Olohuoneen nurkkaa koristaa edelleen tyylikkäästi iso ihana "Jori"-tonttu. Puppykin häpeää niin, että katse on kääntynyt kohti seinää! TV-tason toisesta päästä puolestaan koristaa lyhty ja parhaat päivänsä nähnyt Amaryllis.

 Toinen kodin sisustukseen todella paljon vaikuttava tekijä on siivous. Sekään ei ole mun vahvimpia puolia. Ensinnäkään mää en ihan oikeasti löydä siivoukselle aikaa! Toiseksi pienet pojat levittää yhtä nopeesti kuin minä yritän parhaani mukaan siivota. Kolmanneksi oon siivoamisessa jotenkin tosi tumpelo ja hidas muutenkin: multa pelkkä tiskikoneen täyttö ja tyhjennys vie jo lähelle puoli tuntia, ja sitä teen kuitenkin päivittäin. Siinä missä joku olisi saanut koko talon kiiltämään, minä vielä kerään tavaroita lattialta tai pyyhin ensimmäisen huoneen pöytiä ja tasoja. Neljänneksi tällä hetkellä tämä tila heikentää siivousmotivaatiota huimasti. Tai kyllähän mää haluaisin siivota, mutta heti ensimmäistä tavaraa koukkiessa lattialta sattuu joka paikkaan ja supistaa niin, ettei toista kiinnostakaan enää nostaa. Ja siis rakastan kuitenkin yli kaiken siistiä ja puhdasta kotia ja haluaisin pystyä kuvaamaan omasta kodista kunnon sisutuskuvia. Olisi myös ihana voida kutsua ihmisiä kylään ilman puolen tunnin paniikkisiivousta ennen vieraiden tuloa tai älytöntä häpeää sotkusta ja epäjärjestyksestä. Parhaillaan haaveilen kodin suursiivouksesta, jonka haluan myös toteuttaa itse (ehkä autettuna, mutta silti), koska siivoojaa en osaisi silti kotiin päästää. Nähtäväksi jää jääkö haaveeksi tää, heh :D

Keittiön pöydän puolikas. Täynnä papereita, lappuja ja toissa viikolla ostettu kahvipaketti!

Kuopuksen sänky edelleen odottaa nukkujaansa.

Kodinhoitohuoneen taso.

Kylppärin pesualtaan reunaa koristaa paljon muutakin kuin saippua.




maanantai 16. helmikuuta 2015

Karhunpoika sairastaa.

Tämä viikonloppu on ollu kaukana luksuksesta ja ihanasta perheajasta! Perjantaina mulla oli verkko-opiskelua neljään asti, joten ei ehditty yhdessä tekeen yhtään mitään. Illasta mentiin lasten kanssa käymään mun siskon luona, jotta isimies ehti tehdä omia paperitöitään.

Lauantaina käytiin sentään tutustumassa Nallikarin talvikylään. Tosi kiva oli kyllä tänäkin vuonna! Kameran muistikortti päätti lakata toimimasta juuri tuolla reissulla, joten kuvat jäi ottamatta.. Lauantai-ilta meni rauhassa kotona völlatessä, mikä sekin kyllä rankan viikon päätteeksi tuli aivan tarpeeseen! Ostin kaupasta jo ainekset laskiasipulliinkin, mutta ei jaksettu millään ruveta leipomaan niitä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sainkin herätä pikku-N:n oksentaessa tyynylle mun vieressä. Pari tuntia vierähtikin valvoessa ja siivotessa toisen jälkiä. Huoh, vihoviimeinen tauti tuo oksennustauti. Sunnuntaina alkoi tulla myös toisesta päästä ja sama meno jatkuu edelleen. Mikään ei tunnu pysyvän sisällä Tänään onneksi jo paremmin, eilisen päivän syönnit taisi jäädä yhteen nakkiin.

N on siitä omituisen reipas lapsi, että mahataudin pahimman vaiheenkin aikaan hän jaksaa hymyillä ja leikkiä. Tänään, kun tavaraa ei ole enää tullut kuin takapuolesta, N on myös halunnut jo syödä ja juoda. Heti syönnin jälkeen vaan saa juosta vessaan pesulle.

Meillä tarjotaan mahataudissa ihan juuri sitä mikä lapselle vaan maistuu: nakkeja, mehua, soppaa, sipsejä... Myös maitoa pieni haluaa juoda, vaikkei se taida tässä taudissa kovin hyväksi ollakkaan? Aamulla söi jo kokonaisen banaanin. Apteekista mies toi lisäksi eilen rela-tabletteja meille vielä terveille, ja pienelle rela-juomaa. Olipa farmaseutti saanut miehen ostamaan jonkin lisäravinnejuomankin (mikä vihdoin tänään tuntuu jo maistuvan), mutta mitään varsinaisia "mahatautilääkkeitä" ei ollut suositellut. Näillä mennään siispä.

Tämäkin päivä vietetään siis kotona sairastaen ja toivotaan ja rukoillaan, että minä ja esikoinen pysyttäisiin terveenä. Perjantai, ja reissuun lähtö, kun lähestyy uhkaavasti...

tiistai 10. helmikuuta 2015

Isyyspakkaus

Hassua, tulossa on jo meidän kolmas lapsi, enkä tiedä näistä nykyajan vauvahömpötyksistä mitään! Silti haaveilen itselleni babyshowereista (olishan se ihana, jos ja kun(?) tämä jää meidän viimeiseksi) ja ajattelin väsätä isille isyyspakkauksen! Kaikkea te nykyihmiset keksittekin!

Mulla ei vaan todellakaan oo paljoa hajuakaan mikä on isyyspakkaus? Joku hauska pakkaus, joka auttaa isää pärjäämään tulevan vauvan kanssa? Onko mitään ideaa edes tehdä kolmatta kertaa isäksi tulevalle? Mitä ihmettä siihen laitettaisiin?

Googlesta ja Facebookin vauvaryhmistä oon löytänyt ehdotuksia mm. "hassuista" vaatteista ja ruokalapuista, pyllynpesu-tarvikkeista, isin herkuista ja tottakai: oluttölkki. Mut onkohan jotain must-juttuja?

Meillä siis on jo kaksi yhteistä muksua, mutta miehellä erityisesti on ollut alku vauvan kanssa aina jotenkin hankalaa. Ymmärrän toki, kun toinen on mun tississä kiinni ympäri vuorokauden.Voiskohan tämä auttaa asiaan?

Ruokalappu: TÄHTÄÄ YLEMMÄS ISI!



VAUVA - OMISTAJAN OPAS
Kolmen tutin setti vakioteksteillä, vihreä 0-6 kk 
Nyt antakaa tulla vinkkejä isyyspakkausta varten!? Ja onko idea ihan typerä jo, kun lapsi on kuitenkin meille jo kolmas? Help!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Rv 29+5

Masukuulumisia!Järkyttävän isohan se on ja jatkaa vaan kasvuaan! Tänään oli taas neuvolakäynti, missä ei sinänsä mitään uutta ollutkaan. Kaikki kunnossa. Paino noussut nyt jo semmoiset 11-12kg (KÄÄK!!!), että vois pikkuhiljaa tasaantua, vaan tästä kai se tahti vasta kiihtyy.. Sf-mitta huitelee edelleen käyrien yläpuolella, mutta se sentään näyttää jo vähän tasaantumisen merkkejä. Käsikopelolla vaikuttaisi, että tulokas on työntänyt päätään jo aika alas, ei kuitenkaan vielä kiinnittynyt tai laskeutunut, kuten ei tässä vaiheessa tietysti vielä tarvi ollakaan.


 Edelleen kutsuisin tätä raskautta tosi helpoksi! Närästys toki vaivaa edelleen, eikä ole enää oikeastaan edes verrattavissa aiempiin raskauksiin, kun muustakin kuin Renniestä oli vielä apua. Sen sijaan muut fyysiset oireet, kuten issias-kipu tai viiltävä hermosärky sisäreisissä, ovat vielä ainakin toistaiseksi pysytelleet lähes täysin poissa. Enkä niitä huolikkaan. Edes unettomuus ei ole nyt vähään aikaan vaivannut. Kaikinpuolin olo on hyvä, mutta silti liikkuminen ja oleminen ahdistaa ja tuskastuttaa.


Kävelylenkeillä ja lapsia nostellessa on jo alkanut hieman myös supistella. Ei vielä mitenkään älyttömän kipeästi, mutta niin, että on ollut jo pakko hidastaa.

Hankintoja on edelleen tekemättä. Esimerkiksi se ehkä tärkein: tuplavaunut! En oo kyllä edes hirveästi ehtinyt kattoa minkälaiset mahdollisesti haluan. Toiveena olisi kuitenkin ainakin:
- istuimet vierekkäin, ei missään nimessä peräkkäin
- kääntyvät etupyörät, muuten kuulemma raskas työntää?
- pitäisi mahtua mahdollisimman pieneen tilaan koottuna
- hyvä kulku myös lumihangessa!

Nyt olisi yhdet Carenat tarjolla, mutta en vielä(KÄÄN) tiedä...

Pinnasänky pitäis saada tyhjäksi tämän tai ens kuun aikana, en vaan millään raskis laittaa meidän pikku-N:ää "isojen poikien sänkyyn". Pakko mikä pakko.. Vaatteita on vaikka kuinka, ja isoveljien vanhat on edelleen varastossa oottamassa! Äitiyspakkauskin tuli jo ja, oi että, tykkäsin kyllä! Mitä sitä muuta vauva tarviikaan? Mahdollinen sitteri ja jopa vauvakeinu olisi varattuna, mutta en tiedä niistäkään vielä.. Rintareppu löytyy ja sillekin epäilemättä tulossa PALJON käyttöä. Täytyykin melkein alkaa jo tosissaan miettiin puutteita ja tekeen loppuja hankintoja. Eihän se kymmenen viikkoakaan loppujen lopuksi niiin pitkä aika ole, ja mistä sen tietää, vaikkei ihan niin pitkään menisikään...


Koulutehtäviä oon kyllä jaksanut ihan hyvin hoitaa. Enemmänkin voisin, jos vaan saisin tehdä yksin enkä ryhmässä! Enemmänkin voisin kulkea myös koululla: vasta neljä lähipäivää takana ja tällä viikolla taas kolme eessä. Kamala sanoa, mutta oikeen ootan, että pääsen taas vähän pois kotoa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää ja aloitella taas uutta kouluviikkoa! Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ihana perheviikonloppu

Ihana viikonloppu kyllä taas ollut. Nyt melkein itkua väännetään, kun tuon isiukon pitää taas kerran lähtä kohti Kärsämäkeä ja työviikkoa. No, ens viikko mennee hurauksessa: mullakin on koulua koko viikko huomista lukuunottamatta. Toisaalta odotan innolla taas kouluun pääsyä, toisaalta kauhulla lasten kiukkuisia iltoja ja omaa väsymystä kruunaamaan kokoonpanon. Mutta palataan tähän viikonloppuun!

Perjantaina mentiin pitkästä aikaa käymään Hoplopissa. Tai no käytiinhän me syksyllä siellä, kun isi vietti isäkuukauttaan, mutta on siitäkin jo tovi hurahtanut. Ai että pojat nautti taas täysillä! Pienempikin oli paljon enemmän taas jo menossa mukana. Vauhdilla hurahti taas Hoplopissa 2,5-3 tuntia. Useammin pitäisi kyllä käydä!






Apua! Joku hukkuu pallomereen!


 Lauantaina vietettiin ihanan ystäväni BabyShowerit. Kuvia en tuolta muistanut ottaa, mutta mukavaa oli! Olikin ekat vauvakutsut, joissa itse olin mukana! Saapa nähdä joko saisin moiset itsekin ;)

Jokainen kutsuille tulija osallistui valmisteluihin jollain tapaa. Mun tehtävä oli värkkäillä dippikasviskupit ja mokkapalat. Ai että oli hyviä!


 Lauantai-iltaa vietettiin takapihalla makkaran paistossa. Kyllä, siinä oli samalla meidän perheen päivällinen! On se elävä tuli vaan aina niin tunnelmallinen!




Tänään sunnuntaina ihana keltainen möllykkä suostui taas kipuaan taivaalle ja houkutteli meidät kaikki pihalle! Värkkäiltiin takapihalla ja käytiin luistelemassa, tai ainakin isi ja esikoinen luisteli! Ihana ilma, ihana aurinko, ihana kevät(talvi) <3





Ja AI NIIN! Satuinpa kattoon telkkariakin oikeaan aikaan! Lauantai-illan Kingistä sain koodisanan tulevaa lomareissua varten (josta kerroinkin täällä) ja sainki varattua loman meille 30 prosentin alennuksella! Kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Lomalle lähdemme nyt sitten kahden viikon päästä, 20.-22.2, en malta oottaa!

ps. Jos joku tarvii, niin koodisana oli Katinkulta. Koodi on voimassa tähän iltaan klo.24 asti.