torstai 11. joulukuuta 2014

Rv 16+1

6.11.

Kahteen kertaan jo ehditty ultrassa tarkistaa vauvan olemassa ja viikot, joten kyllä se taitaa sieltä vaan tulossa olla. Asiaa on tässä jo jonkin aikaa ehditty sulattelemaan ja kyllä se nyt on jo täysin hyväksytty ja iloinenkin asia. Että tervetuloa vaan meille pieni!

Olo on onneksi jo aivan hyvä! Oikeastaan pahimmat olot kesti viikot 6-9 tai 10 ja sitten varsinkin pahoinvointi hävisi onneksi kokonaan. Väsymys on edelleen ajoittain aivan uuvuttavaa, mutta pääosin olo on onneksi tosi hyvä!

Vatsakin on tässä ehtinyt jo jostain pullahtaa esiin. Oikeastaan musta tuntuu, että se tuli jo 3-4 viikkoa sitten. Toki vasta hyvin vähän, mutta tietyissä vaatteissa sen kyllä jo huomaa. Kaikkein huvittavinta asiassa on ehkä se, että vaikka näen omia vanhempia viikoittain, en oo heille vielä uskaltanut mitään asiasta sanoa.. No, jossain vaiheessa se selviää.

Esikoiselle kerrottiin tulevasta pienokaisesta vajaa viikko sitten. Nyt on yksi innokas odottaja lisää! Kovasti yhdessä jo mietitään tuleeko sieltä tyttö vai poika ja mikä laitettaisiin nimeksi. Rakenneultra on joulukuun alussa, joten jospa me sitten tiedettäisiin lisää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti