lauantai 29. marraskuuta 2014

Oriflamen kosmetiikkatuotteiden käyttökokemuksia.

Olen toiminut Oriflamen myyntiedustajana, tai mikälie, joka tapauksessa myynyt Oriflamen tuotteita, nyt joidenkin kuukausien ajan. Tarkemmin sanottuna maalis-huhtikuulta.

Oriflame ei ollut minulle ennen tätä myyntityötä kovinkaan tuttu. Lähinnä saippuoita ja jalka-/käsivoiteita on tullut joskus käytettyä. Siispä hyvä myyjä on samalla pyrkinyt tutustumaan myymiinsä tuotteisiin - hitaasti, mutta varmasti!

Olen edennyt periaatteella, että ostan sitä mikä loppuu. Aikaisemmin kosmetiikkaosastoni on ollut pääosin lähtöisin marketeista, kasvojen puhdistusaineet aptekista ja hiusten hoitoaineet kampaamoliikkeistä. Nyt olen ehtinyt tutustua muutamiin tuotteisiin ja osasta on tullut jo vakikalustoa.


Kesällä ostin Feet up -foot sprayn eli ns. jalkadeodorantin. Ymmärtänette syyn? :) Oli ihana olla, kun jalat tuntuivat raikkaammilta eikä lemunnut jatkuvasti jalkahielle. Täällä meilläpäinkin kun jopa oli melko kuuma kesä! Talviaikaan käyttöä toki ei oikein ole.


Nämä puhdistusaineet, jotka kuuluvat Love Nature-sarjaan, tilasin itselle viimeksi, kun halvalla sai! Muutamia kertoja olen näitä ehtinyt käyttää, mutta hyvältä vaikuttavat. Puhdistusgeelillä lähti jopa vedenkestävä silmämeikki! Kuvassa siis kasvovesi ja puhdistusgeeli. Näitä kyllä suosittelen jokaiselle, joka mun kautta on tilausta tekemässä.
Oriflame esittelee tuotteet näin:
Virkistävä kasvovesi sisältää aloe vera -uutetta. Tasapainottaa ihon pH-arvoa ja kosteuttaa. Sopii normaalille ja sekaiholle.
Miedosti vaahtoava puhdistusgeeli sisältää virkistävää aloe vera -uutetta. Poistaa iholta meikin ja jättää ihon raikkaaksi. Sopii normaalille ja sekaiholle.

 En oikeastaan edes tiedä, mikä mun ihotyyppi on. Varmaan lähinnä normaali- tai sekaiho. Kuiva ei ainakaan missään nimessä, eikä oikein rasvainenkaan. Perus T-alue rasvoittuu ja kiiltää, mutta muuten iho on aivan "normaali".


En ole KOSKAAN käyttänyt mitään kasvorasvoja! Nyt ajattelin aloittaa ja päätin kokeilla kuvassa näkyviä Optimals Oxygen Boost-voiteita. Käyttökokemusta on viikon verran vasta, joten tuloksista on hankala sanoa, mutta kyllä musta tuntuu jo nyt, ettei nenä kiillä ja rasvoitu samaan tapaan kuin aiemmin! Jos sama meno jatkuu, niin en varmasti lopeta käyttöä jatkossakaan. Aiemmin olen ajatellut moisien voiteiden käytön kuuluvan lähinnä kuivaihoisille, mutta näköjään niistä oikeasti on hyötyä meille muillekin. Ja voiteen levitys aamua iltaa on kuitenkin pieni vaiva. Tämä Optimalsin voide ainakin kuivuukin tosi nopeasti.
Oriflame esittelee tuotteet näin:
 Kevyt päivävoide normaalille/sekaiholle. Sisältää suojaavaa patentoitua Lingon 50:50™ -antioksidanttitekniikkaa ja Oxygen-aktiivin, jotka lisäävät ihon hapenottokykyä ja tekevät ihon raikkaan näköiseksi.
 Yövoide kosteuttaa normaalia/sekaihoa. Sisältää suojaavaa, patentoitua Lingon 50:50™ -antioksidanttitekniikkaa ja Oxygen-aktiivin, jotka lisäävät ihon hapenottokykyä yön aikana ja tekevät ihosta elinvoimaisen ja raikkaan.

Oriflame tosiaan lupaa myös tuotteiden tasapainoittavan rasvaisuutta ja kuivuutta, mikä mulla on ainakin pitänyt paikkaansa. Optimalssilla on voiteita jokaiselle ihotyypille.
.

Kuvassa Wonderlash-ripsiväristä vedenkestävä versio sekä Very Me: No time for shine -puuteri. Ripsiväri tuli mulle virheostoksena: tilasin vahingossa asiakkaalle väärän, jonka pidin sitten itse ja tilasin asiakkaalle uuden. Muutamia kertoja olen tätäkään vasta ehtinyt käyttää, mutta tähän en ole täysin ollut tyytyväinen. Tosin vika on luullakseni mun ripsistä, jotka ei vaan pitene, kaarene, erotu tai edes tummennu millään konstilla!
Very Me:n puuteri sen sijaan on ollut käytössä jo pidempään. Hinnaltaan edullinen puuteri vastaa hyvin mun arjen tarpeita ja käytänkin sitä aina, kun muutenkin meikkaan (eli kerran-pari viikossa) nimenomaan nenän rasvaisuuden ja kiillon takia. Miinuksena täytyy sanoa vähäiset sävyvalikoimat, joista onneksi omalle iholle sopiva löytyi kuitenkin.
Oriflame esittelee tuotteen näin:
 Kiiltävä iho on mennyttä aikaa. Puuteri imee ihosta talia ja pitää ihon mattaisena. Luonnolliset värisävyt peittävät pienet näpyt. Käytä yksin tai yhdessä peitepuikon kanssa.


HairX:n Colour Protect shampoo ja hoitoaine <3. Näihin olen aivan rakastunut! Tekee munkin rasvaiset hiukset tosi puhtaiksi eikä hoitoainekaan ole liian hoitava. Mitä muuta näistä nyt voisi sanoa? Tuosta värin "suojaamisesta" en nyt osaa oikein sanoa, tämä punainen nyt muutenkin kuluu ja haalistuu niin nopeasti päästä. Varsinkin, kun mun tukka täytyy ehdottomasti pestä joka päivä.  Kyllä mää silti näitäkin oon suositellut.
Oriflame esittelee tuotteet näin:
Sampoo ehkäisee väriä haalistumiselta ja puhdistaa hiukset hellävaraisesti. Sisältää hiusten väriä suojaavaa baobab-lehtiuutetta. Mieto sampoo sopii päivittäiseen käyttöön
Kosteuttava hoitoaine säilyttää hiusten värin ja parantaa värjättyjen hiusten käsiteltävyyttä. Baobab-lehtiuute ehkäisee väriä haalistumiselta.


Nature Secrets-sarjan kuoriva minttu ja vadelma -suihkugeeli. Tämäkin mulla on lähes päivittäisessä käytössä! Erityisesti saippuan tuoksu on aivan ihana! Oon muutenkin käyttänyt kyllä koko myyntiurani näitä Oriflamen käsi- ja suihkusaippuoita, jotka tosiaan valloittaa erityisesti ihanilla tuoksuillaan. Tuo kuorinta ominaisuus sopii mulle erityisen hyvin, koska oon tosi laiska käyttään eri kosmetiikka tuotteita, eikä ihoa tulisi kuorittua muuten koskaan.
Oriflame esittelee tuotteen näin:
Tuoksuva suihkugeeli sisältää virkistävää minttu- ja vadelmauutetta sekä kuorivia rakeita. Kätevä tuote pesee ja kuorii samalla kertaa.

Oon kyllä tässä muutaman kuukauden aikana tykästynyt Oriflameen ja sen tuotteisiin tosi paljon! Erityisesti hinta-laatusuhde on tosi hyvä, nämä kun ei oo mitään älyttömän kalliita kuitenkaan! Muutaman kuukauden päästä voin varmasti esitellä tuotteita taas lisää, kun edelliset rupeaa hupeneen.

2 kommenttia:

  1. Monta vuotta sitten tilasin jotain tuotteita, ainakin huulipunan. Se oli kuitenkin pettymys kun väri oli ihan erilainen kuin kuvastossa ja paakkuuntui huulilla nopeasti. Ehkä tuotteet on kehittyneet? Olis ihan kiva joskus taas kokeilla, tuo minun kokemushan perustuu vain yhteen tuotteeseen. :) Mulla ei itseasiassa ole mitään tiettyä kosmetiikkamerkkiä, mihin olisin tykästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa ainakin löytyy näytteitä esimerkiksi huulipunien sävyistä, mitä oon kyllä antanut asiakkaiden tutkia ennen tilausta! :) En tiiä kyllä mistä johtunut. Oriflamellakin kyllä on eri laatuisia tuotteita, mutta yleensä ero kyllä näkyy myös hinnassa. Itsekään en yleensä käytä vain tiettyä merkkiä, mutta nyt edustajana pyrin tosiaan tutustuun Oriflameen paremmin :) Tsemppiä uusinta yritykselle ja kysy vaan vinkkejä jos siltä tuntuu!

      Poista