lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pienenpieni 9kk

Joo, meidän pikkuisin täytti 9kk (kröhöm, jo juhannusaattona, mutta pistetään vaikka loman piikkiin?).

Pikku-N osaa kävellä reippaasti tukea vasten. Myös esimerkiksi taaperokärryn kanssa ja myös ulkona. Osaa kiivetä näemmä itse myös rattaista pois (kuten esikoisen syntymäpäivillä, kun meni tippumaan rattaista vaikka oli vöillä kiinni!). Nousee myös tukea vasten seisomaan joka paikkaan! Pikku-N jokeltelee iloisesti jo kunnon tavuja: mammammammammamaa tai tättättätätätää esimerkiksi. Pinsettiote on näppärästi hallussa.
 Pikku-N on harjoitellut myös pottailua jo. On käynyt istumassa potalla ehkä yhteensä 10 kertaa ja lähes puolilla pottakerroista on tehnyt jo pissat. Meillä edetään kuitenkin tässä asiassa hyvin hissukseen ja epäsäännöllisesti toistaiseksi.
Pikku-N kävi myös jo ensimmäisen "ulkomaan" matkansa, kun käytiin laivalla Tukholmassa ja Kolmårdenissa. Matka sujui mainiosti kaikin puolin myös pienen kanssa.

Pikku-ukko ei edelleenkään viihdy autossa, mutta ei enää huuda kurkkusuorana kaikkia matkoja. Onneksi.
N nukkuu alkuyön omassa sängyssä ja 12-2 välillä herätessä "vaatii" päästä viereen, missä meneekin loppuyö. Herää 1-3 kertaa yöllä ja syö vähintään kerran. Pikku-N saa rintamaitoa vielä 1-3 kertaa vuorokaudessa, muuten pullosta korviketta. N syö jo tosi monipuolisesti eikä oo tullut vastaan mitään, mikä ei sopisi. Seuraavaksi ruokavalioon lisätään maitotuotteet. Pikku-N haluaisi syödä itse kaiken ja sormiruokaileekin ahkerasti, lähinnä leivänpaloja ja kurkkusiivuja toistaiseksi.Tykkää kaikesta ruuasta (ja hiekasta, mullasta, nurmikosta). Menee hirveetä vauhtia koiran kupille, jos vain pääsee ja kaataa vedet lattialle sekä syö ruuat!

Pikku-N ja isoveljensä viihtyy kohtalaisen hyvin keskenään. Erityisesti N haluaa touhuta veljen lähellä; veli saattaa huutaa välillä että pikkunen sotkee sen leikit. Yleisesti tykkäävä toisistaan ja toistensa seurasta valtavasti.

N on hurmuri ja hymypoika, josta tykkäävät kyllä kaikki <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti