Kuinka selvittiin painajaisesta.

Itse painajaisesta on pitkä sepostus täällä, joka kannattaa lukea ensin, jotta voi ymmärtää.

Tuon marraskuisen päivän jälkeen meidän perhe oli siis koditon ja sillä hetkellä ainoa omaisuus oli päällä olevat vaatteet. Minä ja mieshän oltais kyllä pärjätty aina jotenkin, mutta kun perheeseen sattuu nyt kuulumaan myös silloin 3-vuotias ja alle 2kk:n ikäinen poika. Ja kun puhutaan marraskuusta ja meidän vaatetus oli tällainen:
minä: farkut ja toppi, märät sukat, ei kenkiä.
esikoinen: pitkät kalsarit ja T-paita, märät sukat, ei kenkiä!
kuopus: haalari, body ja housut. Ei kuitenkaan pipoa yms.
Miehellä sentään oli täys vaatetus ja työvaatteet siihen päälle.

Tottakai mulle oli selvää, että saadaan katto pään päälle heti, kun molempien vanhemmat asuu täällä. Soitinkin omalle äitille heti pian, että ollaan tulossa sinne ja viivytäänki heti jonkin aikaa. Eikä mun vanhemmat meitä tietenkään uloskaan ajaneet, päinvastoin. Mun äiti mm. perui seuraavan päivän lääkäriajan ja työvuoronkin auttaakseen meitä! Vaikka myös miehen äiti tarjosi meille kattoa pään päälle, oli itsestään selvyys (ainakin mulle), että mennään mun vanhemmille. Sieltä kun löytyy esimerkiksi kaksi ylimääräistä makuuhuonetta. Myös miehen täti tarjosi meille omaa asuntoaan käyttöön ja seuraavaksi oltaisiin sinne mentykin, ellei oltaisi niin nopeasti löydetty omaa asuntoa! Ja asuntotarjousta tuli myös ihan tuntemattomalta taholta! En voinut uskoa, miten auttavaisia ihmiset oikeasti ovat. Loppujen lopuksi asuttiin mun vanhempien luona tiistaista perjantaihin, jolloin saatiin avaimet omaan vuokra-asuntoon. Katto pään päälle järjestyi onneksi suhteellisen nopeasti ja päästiin yrittämään elämän rakennusta uusiksi.

Jo palopäivänä sain puhelun Mannerheimin lastensuojeluliiton Maikkulan paikallisyhdistykseltä. Soittaja kertoi, että maikkulalaiset ovat ottaneet häneen yhteyttä, että voiko meitä jotenkin auttaa, erityisesti kun on pieniä lapsia perheessä. Soittaja kysyi sitten minulta lupaa kerätä meille lähinnä vaatteita ja muuta pientä tarpeellista. Tottakai lupasin! Tekstiviestillä ilmoitin meidän perheen vaatekoot. Samana iltana minulle sitten soitettiin, että lahjoituksia on tullut jo paljon, että mihin he voisivat ne toimittaa. Olimme palopaikalla tuolloin ja sinne Mll:n edustajat toivat valehtelematta 10-20 pussillista vaatetta, leluja, liinavaatteita jne. Olimme mykistyneitä.

Seuraavana päivänä Mll:n edustajat soittivat ja ilmoittivat pusseja kertyneen tuplasti samanverran lisää! Lupasin hakea ja sovittiin samalla, että he ilmoittavat eteenpäin, ettei tarvitse kerätä enempää. Tuossa vaiheessa ainoa isompi puute meillä oli enää isommalle pojalle ulkovaatteet! Reppana ei päässyt ollenkaan pihalle.. Kengät oltiin löydetty minulle varastosta, sekä lahjoituksina ensimmäisenä iltana tuli vielä paremmat, ja pojalle otettiin kotoa yhdet, jotka käytettiin pesukoneessa kahteen kertaan. Haju jäi vielä osittain, mutta ainakaan ei enää tarttunut nokea jalkoihin.

Myös miehen serkun avovaimo oli levittänyt sanaa meidän onnettomuudesta lähinnä työpaikallaan ja palon jälkeisenä päivänä hänkin oli ajellut ympäri Oulua keräämässä työkavereiltaan lahjoituspusseja. Noitakin kertyi ihan älytön määrä! Saatiin myös ne ulkovaatteet meidän esikoiselle onneksi.

Loppujen lopuksi meillä oli vauvanvaatteita enemmän kuin lähtötilanteessa! Esikoiselle sen verran, että pärjättiin ihan hyvin. Tosin seuraavalla viikolla, kun vein hänet taas leikkikouluun, oli pakko käydä ostamassa mm. sadevaatteet. Mulle itselle vaatetta oli jonkin verran ja lainasin äidiltä lisää. Vaatteet ei todellakaan olleet välttämättä uusinta muotia, eikä monetkaan edes mun tyylisiä, mutta pärjättävä oli. Tuossa tilanteessa ei ollut mahdollisuutta uusia koko vaatevarastoa, rahaa kun meni paljon muuhunkin ja paljon jo siihen, että esimerkiksi alusvaatteet piti käydä ensimmäisen parin viikon aikana ostamassa joka päivä uudet, kunnes saatiin hommattua pyykkikone.

Meidän omat vaatteet vietiin palon jälkeen pesulaan lähes kaikki. Osan mitä pesula ei huolinut, otin itselleni kotiin pestäväksi. Kuitenkin pesulasta vaatteet tuli takaisin vasta melkein 1,5 kuukautta palon jälkeen, joten siihen asti oli pärjättävä muuten.Eikä siitä mitään olisi tullut ilman noita lukuisia lahjoituksia! Tämän kaiken lisäksi muutama sukulainen ja kaveri kävi tuomassa kaikenlaista pientä, mutta tuikitarpeellista. Ja ehkä tarpeetontakin? Mulla tais itku päästä, kun kummitäti lähetti Helsingistä mulle esimerkiksi hajuveden, puuterin ja jotain luomiväriä yms. Olin just edellisenä iltana itkenyt, että miksen ottanut vaikka mun hajuvesiä vessan kaapista talteen. Ei kai ne ollut miksikään menny.

Niin tosiaan, kyllä me jotain tavaraa käytiin paloraunioista pelastaan. Esimerkiksi valokuvat ja muut tärkeät muistoesineet, joitain astioita ja kivi-tuikkuja ym. mikä nyt pesemällä lähti edes suurin piirtein puhtaaksi. Paljon sellaista meni kaatopaikallekin, minkä olisi voinut vielä pelastaa. Ja muistoja meni myös. Silti, tavaraa vain.

Tottakai isoin asia, mikä vaikutti meidän selviytymiseen oli hyvä vakuutus! En enää aio kitistä vakuutusmaksuista: paljon enemmän saatiin kuin ikinä ollaan maksettu! Vakuutus korvasi meille kaiken mitä tarvi, eikä tarvinut vääntää eikä taistella asioista millään tasolla! Irtaimistosta saatiin ennakkokorvausta muutama tuhat heti 2-3 päivää palosta ja loput maksettiin viikon sisään siitä, kun toimitettiin selvitys vakuutustarkastajalle. Ei oo salaisuus, että meidän vakuutusyhtiö on Pohjola. En vaihtais mihinkään!

Kiitettäviä on niin monia! Omin voimin me ei tästä oltais näin hyvin päästy jaloilleen. Se nainen, joka sattui kävelemään ohi jo ennen palokunnan tuloa! Kiitos! Naapurit, kun päästi meidät lämmittelemään ja auttoi lohduttamaan lapsia, kiitos! Jokainen, joka lahjoitti meille jotain tavaraa tms. tai edes kysyi tarvitaanko jotain! Kiitos, kiitos, kiitos! Molempien meidän perheet kaikesta avusta mm. lastenhoidossa, kiitos! 

Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii.

Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii.
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu.
Koeta niita rohkaista, jotka päätöksissään horjuu.

Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa,
tajuu myos antaa, tajuu myös antaa.

Pave Maijanen - Pidä huolta

Tämän jälkeen minä haluan auttaa oikeesti jokaista, joka apua vaan tarvii. Itse sain sitä hädän hetkellä ja ei tulis mieleenkään olla antamatta apua tarvitsevalla, jos vain voin.