perjantai 23. toukokuuta 2014

Kuuma!

Muutto lähenee ja päivät menee hirveellä vauhilla! Loppuu aika kuitenkin kesken, vaikka niin hyvissä ajoin oon muka taas alkanu valmistautuun muuttamiseen. No, aika meinaa loppua myös remontoijalta, mikä ei oo ollenkaan hyvä juttu :(

Oon onnistunu kuitenki jättään koko muuttostressin muille ja nauttiin itse enimmäkseen kesästä ja Suomessa kuitenkin harvinaisista helteistä. Tänään aloitettiin päivä puistoilulla (lähipuistossa tällä kertaa!) ja jatkettiin jäätelön oston kautta kahvittelemaan kaverin luokse. Piristävää vaihtelua oli tavata välillä harvinaista seuraa ja lapsetkin nautti. Oon ottanut tavoitteeksi saada itselle ja pojalle uusia kavereita, kun tuntuu että ollaan muuten liikaa keskenään.

Kotona iltapäivän pikapakkaukset ja ruuan laittoa. Tämä meidän "luukku" on niin tukalan kuuma tällaisilla helteillä, kun kyseessä on neljännen kerroksen asunto, johon aurinko pääsee paistamaan koko päivän. Siispä lähdettiin viilentymään lasten mummulaan. Viihdyttiinkin heti kerralla kunnolla. Pienempi nukahti kotimatkalle ja jatkoi unia omassa sängyssä ja isompikin lähinnä söi ja meni nukkumaan. Mulle vielä hetki omaa aikaa <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti